keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Layrite - Super Hold Pomade


Vuonna 1999 Layriten pojat perustivat ensimmäisen, perinteitä ja vanhanajan parturien saloja kunnioittavan parturiliikkeensä Jenkkilään. Päivittäisen rockabilly-annoksen ylittyminen ja öljypohjaisten rasvojen kanssa pelaaminen alkoi jossain määrin turhauttamaan ja pojat päättivät sitten kehitellä sellaisen tuotteen, jolla olisi pomaden ominaisuudet, mutta peseytyisi helposti pois! Layriten Original sai tuosta aivopierusta alkunsa ja se nousi välittömään suosioon parturiliikkeen asiakkaiden keskuudessa. Layrite Original on siis ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen vesiliukoinen pomade. Tällä kertaa syyniin joutui originalin pikkuveli isolla pidolla, Layrite Superhold -pomade, eli se tuoteperheen ruskein lammas.

Layriten tahnat muistuttavat niin ulkonäöltään kuin hajultaan yltiömakeita karamelleja, siis positiivisella, eli aavistuksen miehekkäällä tavalla. Firman hiussoosien kansia raottaessani vedän aina ensitöikseni muutamat nuuhkaisut ja samassa hetkessä liidän ajatuksissani lapsuuteen ja markkinoilla myytäviin tikkunekkuihin. Yleensä havahdun viimeistään kielen kärjen lipaistessa sormen nokassa nököttävään nokareeseen, sillä hajusta huolimatta maku ei ole kummoinen. Testaa, niin makeanhimo katoaa.

Nams
Layriten materiaalisen annin ulkoinen hapitus on rockabilly-osastoa, vaikka nykyään brändi leijailee modernin miesimagon ympärillä. Tuotteet ovat viimeisen päälle kehiteltyjä vaativaan käyttöön, niin tyylillisesti kuin kestävyydeltään. Omasta mielestäni superhold sopii loistavasti huoliteltua, siistiä jälkeä tavoitteleville herrasmiehille.

Tavara lohkeaa herkullisen vaivattomasti ulos laarista ja levittyy sitäkin vaivattomammin, mikäli pomade on ensin hangattu huolellisesti kämmeniin. Yleensä tykkään uittaa piiskani läpikotaisin pomadessa, mutta tällä kertaa päätin ottaa maltillisemman lähestymisyrityksen ja dippaa sormenpäätä vain hiukan purkkiin, kaapiakseni ulos noin kahden normaalin metsämansikan kokoisen palleron. Koostumukseltaan tämä on Layriten Originalia (se keltainen purnukka) luonnollisesti tuhdimpaa.
Jos kovin ison nokareen ottaa kerralla ja länttää sen päähän, ilman kampaa saattaa muusia olla vaikea saada enää tasaisesti levitetyksi. Mutta ei hätää, tässäkin tapauksessa vesiliukoisuudesta on hyötyä, eli pieni määrä vettä perään, levitys ja antaa hiusten kuivua hiukan ennen uutta yritystä. Ehkä mielikuvat ohjaavat taas liikaa meikäläistä tässäkin asiassa, sillä omasta mielestäni parhaiten tällä saa muovailtua tosiaan niitä siistejä herrasmies-lookeja. Pidon ja helppokäyttöisyyden puolesta tällä saa kyllä luotua vaikka minkälaisen harakanpesän, eli antaa mennä vaan!

Sellane ny tuli
Siirapit fledaan ja katsotaan mitä syntyy. Ja yllätys! Enhän minä muuta osaakaan muovailla, kuin säälittäviä slickbackejä vielä säälittävämmällä nosteella edestä. Nyt tähän väliin voisin heittää argumentin testiaineiston yhteneväisyydestä ja siitä johtuvan tuloksien analysoinnin helpottumisen, mutta jätän sen tekemättä ja myönnän vajaavaisuuteni parturointitaitojeni osalta. GROOMin "Miesten kampaukset 101"-kurssia odotellessa. (Oon tosissani, osallistuisin heti!)

Pito on nimensä mukaisesti tosi super. Erona originalin ja superholdin ainesosissa on, että tähän on tyrkätty lisäksi PVP:tä, eli samaa kamaa kuin askarteluliimapuikoissa käytetään. Asiaa! Mutta edelleenkin kyseessä on vesiliukoinen pomade, joten tuote ei varsinaisesti kovetu, eikä kuitenkaan jää öljypohjaisen pomaden tavoin lörpöttämään. Kuivissa hiuksissa kiilto on meedium ja märkiin tai pyyhekuiviin hiuksiin saa sellaisen kivan semikiillon, ei kuitenkaan ihan mitään keilaradan pintaan yltävää hohtoa. Keilaradasta tulikin mieleen keilauspaidat, tiedättekö? Sellaiset mitä rockabillyt käyttää. Siinä oiva asuehdotus Layriten kylkeen, päähän vielä kunnon jyrkkä pompadour, ducktail niskaan, pulisongit valloilleen ja avoautolla auringonlaskuun. Kannattaa seurata Layriten sosiaalista mediaa, niin ymmärrätte paremmin mistä höpäjän.

Miten se kestää kovaa kohtelua keikalla?


Mitä täällä tapahtuu
Hikihän se on yleensä vesiliukoisen tuotteen surma, pätee ihan kaikkeen. Vaan ei Layriteen, tai ainakaan niin yksiselitteisesti. Kampaus pysyi kasassa juu, ottaen huomioon olosuhteet. Omalla kohdallani ihannepito (ei karvakaan törröttäisi keikan jälkeen) löytyisi varmaan epoksipullosta tai pikaliimasta. Ja mulla myös tuppaa toi kihara asettumaan ns. luonnolliseen tilaan, eli kaaokseen. Edward Lorenzin opit pitävät myös paikkansa perhosvaikutuksen puolesta, eli yhden pikkiriikkisen hiuksen törähtäessä pystyyn toisella puolella päätä räjähtää puolet kuontaloa ylistämään vapautta. Mutta! Layriten ruskean purkin sisältö pitää kaikesta äärimmäisestä rääkistä huolimatta erinomaisesti! Keskellä pääkoppaa nousi muutama kaveri haukkaamaan happea ja pari kiehkuraa takana tahtoi takaisin mutkalle, mutta se on normaalia minulla. Edelleen, siitä huolimatta voin vaivatta suositella superholdia ja antaa vielä 6/5 priima-arvosanan, vaikka "täs ei maistunukkaan salami".

Rajun vatkauksen jälkeen

Sain muuten pitkästä aikaa pomadea hien mukana silmiin asti. Kirveli.

Lisäboonusekstrayllätys:


Jukka
Lame Duckin ja Breakneckin rumpali sekä rakas ystäväni Jukka testasi myös taannoin superholdia keikalla, painostuksestani. Jukka on tunnettu laajoista maneereistaan ja eroottisesti virittyneestä liikennihdästä rumpujen takana. Soitin Jukalle tätä kirjoitusta näpytellessäni ja haastelin häneltäkin mielipiteitä tuotteeseen. Jukka ei paljoa ehtinyt jutella, sillä hän oli juuri pelaamassa Tinderiä, mutta kertoi pitäneensä kokemuksesta sekä rakastuneensa superholdin tuoksuun ja pitoon. Lisämainintana myös suora lainaus Jukan suusta: "Se ei sillai valunu vittumaisesti silmiin". Jukalta lisää kommentteja odotellessa.






Vielä ylistävä sana tuotteen valmistajasta: Meikäläinen itse ainakin on pysyvästi ihastunut Layriteen. Sama syvä vaniljan tuoksu seuraa tuotteesta toiseen, laatu on parasta mitä rahalla saa ja ennenkaikkea se fiilis. Se omituinen aura, joka leijailee jokaisen brändin ja tuotteen ympärillä. Se ensimmäinen mielikuva kun purnukan saa käsiinsä hypisteltäväksi. Layrite edustaa minulle klassisen parturoinnin kunnioitusta, huolellisuutta ja ja laadukasta jälkeä. Arvostan.

Päätän tämänkertaisen vuodatuksen toisen rakkaan ystäväni Tommin (Breakneckin alkuperäinen ja toistaiseksi entinen basisti, vaikka onkin oikeasti kitaristi) sanoihin: "On hyvä" (painotus n-kirjaimelle).


Rakkain terveisin, 

9-0

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blaablaablaa...